tiistai 7. kesäkuuta 2016

Unhettunut Tohtori Turmio


Turmio ei ole unohtunut, vaikka otsikko niin sanoisi. Sitä ei saa uskoa. Turmio lähtee kilpailuun, se menee kokeilemaan saisiko luotua novellin kahden eri tyylilajin sekoituksesta. 

Löysin tuossa, tai siis minut löydettiin joku aika sitten kotimaisten kirjabloggaajien ryhmään naamakirjassa. Olin otettu, Lukucorneri otti pienen askeleen eteen päin :) Enivei, sitä kautta sitten bongasin syksyllä 2016 olevan kirjoituskilpailun:

Turun yliopiston tieteiskulttuurikabinetti ry. ja Turun Science Fiction Seura ry. julistavat kaikille avoimen scifi- ja fantasianovellien kirjoituskilpailun otsikolla “Genreblender”. Kilpailussa haetaan tekstejä, jotka yhdistävät kahta erilaista populaarikirjallisuuden lajityyppiä uudeksi ja omaperäiseksi kokonaisuudeksi.

Eli, tämä on ollut nyt projektina ja esiin on marssinut hiukan erilaista Turmiota mitä aikaisemmin on tullut kirjoitettua. Ei ollenkaan huono juttu, jossain kohti oli pientä tukkoisuutta havaittavissa kirjoittamisen suhteen, mutta tämän kautta homma tuntuu saaneen taas uutta tuulta purjeisiin.

Tästä innostuneena lainasin kirjastosta "Kirjoita Kosmos"  kirjan, joka on  kirjoitusoppaana keskittynyt erityisesti tieteis- ja fantasiakirjallisuuteen. Se vähä, 3 lukua, mitä siitä olen lukenut ja tehnyt muistiinpanoja, on myös avannut silmiä hiukan lisää. Ei huono sekään :)

Ja tuo iki-ihana joutube on muuten täynnään huikeita vinkkejä kirjoittamisen osalta. Mutta siitä lisää myöhemmin.

Kirjoittamisiin :)