Eerie

Eerien osuus Turmion tarinoissa on vielä vähän auki. Tärkeässä osassa kuitenkin mennään, mutta mitä Eerie haluaa ja mitkä hänen syvimmät tarpeensa ovat?

- Vaaleat hiukset
- 20v
- Hoikka, kroppa on maalaistyön karaisema

------

Eeria asteli ruskeanpunaisessa mekossaan kaivolle hakemaan vettä. Puinen sanko oli vanha ja se tiputtelisi turvonneiden saumojen välistä vettä. Nuoren naisen vaaleat hiukset olivat palmikoituina pään molemmille sivuille, mutta muutama itsepintainen kiehkura oli päässyt livahtamaan sidoksista ja nyt ne heiluivat Eerien sileällä otsalla.

------

“Ah, miksi minä, nuori ja kaunis olen täällä. Tämän vuotavan sangon ja työstä kulahtaneen mekon kanssa. Miksi en ole noissa kaukaisissa kristallin kirkkaissa hoveissa, pukeutuen kuin kauneimmista kauneimmat neidot ja liikkuen sievästi lehahtaen ritarin sylistä ruusuiselle pedille.” Hän huoahti, virnisti silmiään siristäen omalle ääneen lausutulle ajatukselle ja kääntyi rivakasti kohti kotia. Sitten hän mutristi suutaan ja sanoi kuiskaten yläpuolellaan lentäville muuttolinnuille “Minustako muka linnanneito, enhän minä jaksa olla kohtelias edes tämän kylän miehille tai naisille. Miten minä ikinä oppisin pitämään suuni ja tekoni kurissa, ja vaikka oppisinkin, kuka tälläisen maatiaisen hoveihin veisi?”

------

Eikä Eerie ollut osannut päättää kumpi olisi pahempi kohtalo, jäädä ikuisesti Surolaan vai lähteä kiertäjän mukaan elämään kädestä suuhun. Mutta miehen hän halusi löytää, ja matkata. Hän oli mielessään äärimmäisen varma, että parempia miehiä tulisi vastaan heti kun Surolan muurit jäisivät selän taa.

------

Mikä on Eerien motiivi, mitä hän ajatustasolla haluaa?

Elää onnellisina ja siihen hänen mielestään johtaisi vahva parisuhde ja maalliset rikkaudet. Eerie janoaa palvontaa, oikeilta ihmisiltä.

Mihin Eerie pyrkii, mitä hän konkreettisesti haluaa?

Eerie haluaa pois Surolasta, hän haluaa pois ryysyistä. Hän haluaa olla jotakin muuta kuin pelkkä maalaistyttö. Hän haluaa olla rikas, arvostettu. 

Mikä saa Eerien tavoittelemaan haluamaansa?

Hän ei arvosta köyhyyttä. Hänen mielestä köyhyydessä ei ole mitään ihannoitavaa. Jokainen voi hänen mielestään muuttaa elämäänsä haluttuun suuntaan. Hän ei vaan vielä itse tiedä miten saisi omaan elämäänsä muutoksen. Miten ryysyistä rikkauksiin?

Mitä Eerie oppii tapahtumista, kuinka hän niiden vaikutuksista muuttuu?

Hän oppii vähitellen vaikuttamaan omaan kohtaloonsa, hän saa siihen tarvittavan uskalluksen. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti