Sivuhahmoja

Näillä hahmoilla ei ole ainakaan vielä mitään isoa/markityksellistä osaa tarinassa. Ehkä joskus näistä voi taustoja valoittaa tai pieniä novelleja keksiä. Samalla sais aukastua Surolan kaupunkia tai hahmojen kotipaikkoja vähän paremmin.

Runttu:

Nuhruinen, humalainen mies, Runttu, ei tarvinnut erikseen syitä pitääkseen juhlallista tunnelmaa yllä. Hän oli jo aamusta tukevasti onnellisessa tilassa. Miehen likaiset hiukset olivat sekaisin ja viinasta turvonneessa naamassa risteilevät vanhat arvet näyttivät olevan kuin hiukan häpeissään. Joskus Runtun hipaistessa kasvoja ryyppyä ottaessaan, hän tunsi arpien painon ja häpesi sitten omaa, pitkiä aikoja kestänyttä alentunutta tilaansa. Mutta pahalta maistuva, kitkerä viina, Laikku, vei pois nuo häiritsevät ajatukset. Ja antoi tilalle tylpän, armeliaan unohduksen.

Joskus vuosia sitten Runttu oli ollut Eerien mielestä jopa komea. Arpineen ja tarinoineen Murroksen sodista mies oli piirtynyt sankarillisena hahmona Eerien ajatuksiin.


Jennie:

Vähän bimbo. Valkeat, pitkät hiukset. Pienikokoinen ja siro. Kivat kiinteät, pienehköt rinnat. About 18v.

Sasa:

Tulen punaiset, pitkät ja suorat hiukset. Tatuointeja käsissä ja oikealla puolen naamaa. Tietää mitä haluaa, mutta ei ole aina niin varma asiasta. Villipeto, kesyttämätön. About 18v.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti