Kirjoittamisesta ja haluista

Mieleni tekisi kirmailla pihalla, pienessä humalassa himmakoida, salilla hikoillen kirjoittaa päässäni olevat sanat rautatankoon ja nauttia naisestani yhtaikaa :D Ja sitten olisi vielä kaikkea muuta.

Kesän duunit on vienyt melko paljon aikaa ja energiaa rakkailta harrasteilta, kirjoittaminen ja lukeminen. Ja näin vapailla vasta toisena päivänä alkaa mieli asettua takaisin aikaisemmin totuttuihin rutiineihin, varsinkin kirjoittamisen suhteen. Välillä tulee ahdistus, olisi niin paljon kivaa tekemistä, niin monta ideaa päässä, kaunista luontoa ja aurinko tarjolla, mutta vain muutama päivä aikaa..

Välillä kirjoittamisen aloittaminen pelottaa ihan perkeleesti. Lähtöaskelten ottaminen hirvittää..  Entä jos aloitan väärin? Mitä jos opin väärät rutiinit ja sen takia en opi paremmaksi, sen takia minulta jää maailma saamatta? Ja minä haluan maailman. Haluan sen kaikkeuden ja monimuotoisuuden. Haluan sen syleilevän, pitävän ja antavan sen mitä halajan. Maailma, olet minun, olen sinun.

Aina en tiedä mitä haluan, kirjoittamisen suhteen. Onko Tohtori Turmio hyvä ystäväni? Entä kuinka kauan homotontut Pera ja Milka ovat elossa? Tappaako Citharoedus pahuuttaan ja löytääkö salaa kaunis Marina naiseutensa vanhan luostarin oppilaasta? Onko näistä hahmoista kukaan edes oikeasti elossa, onko niistä kellään tarpeeksi halua elää oikeasti? Kuka tai ketkä heistä haluavat lentoon, näkemään uudet, neitseelliset universumit? Kehen heistä voin luottaa?

En osaa vastata. Mutta kirjoitan. Ja katsotaan kuka heistä kuiskii näteimmin halunsa elää..

Unhettunut Tohtori Turmio

Turmio ei ole unohtunut, vaikka otsikko niin sanoisi. Sitä ei saa uskoa. Turmio lähtee kilpailuun, se menee kokeilemaan saisiko luotua novellin kahden eri tyylilajin sekoituksesta. 

Löysin tuossa, tai siis minut löydettiin joku aika sitten kotimaisten kirjabloggaajien ryhmään naamakirjassa. Olin otettu, Lukucorneri otti pienen askeleen eteen päin :) Enivei, sitä kautta sitten bongasin syksyllä 2016 olevan kirjoituskilpailun:

Turun yliopiston tieteiskulttuurikabinetti ry. ja Turun Science Fiction Seura ry. julistavat kaikille avoimen scifi- ja fantasianovellien kirjoituskilpailun otsikolla “Genreblender”. Kilpailussa haetaan tekstejä, jotka yhdistävät kahta erilaista populaarikirjallisuuden lajityyppiä uudeksi ja omaperäiseksi kokonaisuudeksi.

Eli, tämä on ollut nyt projektina ja esiin on marssinut hiukan erilaista Turmiota mitä aikaisemmin on tullut kirjoitettua. Ei ollenkaan huono juttu, jossain kohti oli pientä tukkoisuutta havaittavissa kirjoittamisen suhteen, mutta tämän kautta homma tuntuu saaneen taas uutta tuulta purjeisiin.

Tästä innostuneena lainasin kirjastosta "Kirjoita Kosmos"  kirjan, joka on  kirjoitusoppaana keskittynyt erityisesti tieteis- ja fantasiakirjallisuuteen. Se vähä, 3 lukua, mitä siitä olen lukenut ja tehnyt muistiinpanoja, on myös avannut silmiä hiukan lisää. Ei huono sekään :)

Ja tuo iki-ihana joutube on muuten täynnään huikeita vinkkejä kirjoittamisen osalta. Mutta siitä lisää myöhemmin.

Kirjoittamisiin :)

Joko kohta sais jotain esiin!?

Luin tuossa Kirotun Maan Ritari nimisen kirjan, joka on kokoelma Erkka Leppäsen kirjoittamia novelleja. Novellit ovat itsenäisiä, mutta muodostavat kronologisessa järjestyksessä romaanimaisen teoksen. Toisessa blogissani arvostelin kirjan melko huonoksi. Mutta oli siinä paljon hyvääkin, muulla tapaa

Erkan tyyli kirjoittaa inspiroi minua. Aina ei tarvitse jäädä vellomaan taustoissa, ympäristössä, tilanteiden jatkumoissa, syissä ja seurauksissa. Välillä voi viedä mutkat suoriksi. Itse kun kirjoitan, niin koitan miettiä mahdollisimman loogisen taustan mielessäni tapahtumille. henkilöille jne. Hyvin usein sitä sitten jää miettimään onko hahmojen taustat kohdillaan hahmon reagoinin kanssa jostain tapahtumasta, mikä on tuon talon historia, kuka on istuttanut nuo vanhat tammet puistoon.

Kirotun Maan Ritari vapautti minut. Nyt olen koittanut kirjoittaa teksiä ja viedä juonta eteen ja sitten jälkeen päin funtsia miten nivoa hahmojen kokema maailma loogiseksi kokonaisuudeksi. Eikä sen aina tartte edes olla niin looginen. Tapahtuuhan sitä meidänkin todellisuudessa asioita joita emme ikinä uskoneet tapahtuvan. Itsekin reagoin ärsykkeisiin välillä ihan ohi normien. Miksi siis luomani hahmot eivät tekisi niin?

-----

Turmion eka "novelli" on nyt editoitu. Sen verran mitä itse osaan sitä tehdä. Seuraavaksi taidan laittaa sen menemään jonnekin arvioitavaksi/oikoluettavaksi. En vaan vielä tiedä minne. Ajattelin liittyä STK:n jäseneksi, se näyttäsi tällä hetkellä olevan eniten järkevä kanava alkaa tuuppaamaan omia tekstejä ilmoille. 

Alkaa olla pikku hiljaa hinku saada valmista tavaraa esiin!!

Jotain melko valmista!!

Perjantai-ilta. Nainen lakkailee ja kattoo hömppää. Mä editoin omaa novellia. On se.

Mutta sainpas tänään tehtyä sen mikä oli tarkotuskin. Sain sen ekat 13 sivua muotoiltua haluaamaani muotoon. Nyt siinä olevat tapahtumat ja hahmot tukee mun pään sisällä ja vihkoissa olevia taustarakenteita ja tää on nyt se alotus Turmion seikkailuille!!

Melkoisen alkutekijöissähän tämä projekti näyttää olevan.

Mennään askel kerrallaan!!!

Jei!!

Editointia, korjailua ja rokressia!

Parin päivän vapaat töistä, ei paha. Eilen illalla sain silmät ristissä kirjotettua ekan pätkän Turmiota valmiiksi (vaikka epäilen sen olevan vain ensimmäinen luku jostain paljon isommasta) ja tänään aloitin sen editoinnin.

Hitto, edelleen homma laajenee ja leviää mitä pidemmälle saan tarinaa vietyä :D Eihän se sinällää haittaa, mutta tämän kuukauden yhtenä tavoitteena (pidän tavoitetaulua, joka kuukausi uudet tavoitteet) on saada loppuun yksi novelli. Ajattelin sen olevan Turmiota, mutta nyt näyttää siltä ettei taida ihan onnistua...

Ehkä rustailen tuolta laatikosta jonkin aihion loppuun. Kaipaan sitä fiilistä, kun jotain saa valmiiksi ja pois käsistä. Onnistumisen tunnetta. Se potkis taas vähän persiille ja siitä vois saada vielä enempi intoo jatkaa tätä projektia!!!

Ei sillä, mielenkiinto ei ole lopahtamassa Turmiota kohtaan. Päin vastoin. Matka on vasta alussa, se vaan näyttää vielä kovin pitkältä :D

Laajentuminen, keinotekoisuus ja välimerkkien rakastelu

Tiiättekö, ootte kirjottamassa jotain kun tulee se fiilis, että miten sun hahmot ovat päätyneet tiettyyn tilanteeseen, Mitä heidän menneisyydesssä on tapahtunut, mitkä asiat ovat johtaneet tähän? Miksi Turmiolla on arpi vasemmalla puolen poskea, miksi Lau´a Tulian käsi nousee vienosti suun eteen hänen hihittäessä?

Niin ja sitten tulee vielä ympäristössä tapahtuvat asiat. Miten vaikkapa Surolasta on kasvanut kaupunki, keitä sen ensimmäiset asukkaat olivat, onko sen historiassa tapahtunut jotain, mikä on vaikuttanut koko alueen kehitykseen... jne jne..

Miten tuosta kaikesta saa loogisen jatkumon, miten tarina ei kuulosta väkisin tehdyltä, keinotekoiselta? Ja onko se vaan kirjoittajan omassa päässä oleva ongelma?

Välillä turhauttaa, liian pikkutarkkaa, välimerkkien rakastelua, kirppujen ininää.

Mutta sitten tulee se selvyyden hetki, mitäs v..un väliä sillä nyt on. Tarina kulkee eteen ja menneisyydessä tapahtuneet asiat ovat korjattavissa. Ne voidaan aina suhteuttaa nykyisyyteen. Tai sitten yksinkertaisesti tapetaan kaikki hahmot. Nehän ovat vain fiktiota.

Otappa kuppi kahvia tai mielummin teetä, rauhoittavilla.

Luonnostelua :)

Ideat poukkoili sinne tänne, jotain sieltä kuitenkin tuli esiin

Tänään ja eilen iski taas into piirrustella ja luonnostella. Eli välttelin siis itse kirjoittamista :D Mutta eipä se mitään. Ai että mulla oli mukavaa, en muistanutkaan miten elävöittävää piirrustelu voi olla..

Kokeilin ja testailin erilaisten kynien käyttöä ja sain kuin sainkin löydettyä Turmiolle sellaisen fontin johon olen itse tyytyväinen. Fontista en ole vielä tehnyt aakkosia, mutta tuolla mennään. Siis toi missä lukee Tohtori Turmio.

-----------------

Sitten tuli idea tehdä Karmolan historiasta itselle suurpiirteinen aikajana merkittävimmistä tapahtumista. Ehkä mä saan itselleni asiat paremmin muistiin ja selkeämmin jäsenneltyä kun ne on visuaalisesti jossain esillä. Tähän piti sitten vielä askarrella vähän koristeita mukaan:

-----------------

Sellanen, eli paperi on liimattu ohuelle pahville ja siihen on sitten ommeltu hoikat suikaleet nahkaa koristeiksi. Silti ihan kuin tuosta vielä jotain puuttuisi. Näyttää vähän alastomalta. Ehkä jotain lisää infoa aikajanalle tai kenties jotain kuvaa. Mutta nyt toi saa jäädä hautumaan. 

Ei paskempi viikonloppu Turmion osalta. Sain mie jonkun verran editoitua ensimmäistä novellia. Ei pitäs kauheen kauan mennä kun se olisi valmis!!! Jei!!!

Lumihiutaleesta tarinalle muoto

Eilen Instaa selatessa törmäsin kirjoitustekniikkaan nimeltä lumihiutale-menetelmä. Oli jonkin kuvan alla missä kysyttiin, että mitä aiot tänään tehdä kirjoitustesi eteen? Joku oli siihen vastannut, että käyn tarinan tapahtumia läpi eri hahmojen silmin, lumihiutale-menetelmällä. Oli sitten ihan pakko etsiä lisää infoa hommasta.

Menetelmässä on kymmenen kohtaa ja ne on kehittänyt kaveri nimeltä Randy Ingermanson. Linkistä pääsee kattomaan tarkemmin mitä kaikkea tuohon liittyy, mutta ajattelin itse käydä tuon menetelmän avulla läpi Turmiota. Tänään sain tehtyä ensimmäisen askeleen.

1. Käytä tunti lauseeseen johon kiteytyy koko teoksesi (romaanisi). 

Noh, tämähän oli yllättävän haasteellista. Miten helvetissä kiteytät jotain, mistä et ole vielä itsekkään täysin selvillä. Tuskailin varmaan sen vartin ja hikoilin kirosanoja näppäimistölle. Mutta, hups. Sieltä mielen sopukoista alkoikin muotoutua jotain mielenkiintoista, kutkuttavaa ja aivan uutta!! Laitetaas muutamia ehdotelmia esiin:

- Epäpyhän liiton sikiö, Tohtori Turmio, on jumissa Karmolassa reitistön sorruttua, nyt hän etsii paluuta takaisin maapallolle.

- Menneisyyden riivaama vaeltaja kuroo särkynyttä sydäntään kasaan ja etsii paluuta kotiinsa.

- Puoliksi tähdistä, puoliksi maasta veistetty mies etsii reittiä takaisin kotiin, maapallolle.

- Reitistön sortuma jättää miehen, puoliksi hailun, puoliksi ihmisen jumiin kauaksi kotoaan

Noh, noitahan tuli, osa melko paskaa, mutta sitten sieltä putkahti esiin muutamia mihin tykästyin ja missä voisi olla jotain kipinää:

- Sodan jälkeinen tie on petturille raskas ja kivinen, eikä rauhaa löydy tähtienkään takaa

- Hailun ja ihmisen jälkeläinen, saastaisen liiton tulos, etsii reitistön romahtamisen jälkeen uutta tietä takaisin kotiinsa

Hitto, tuo tunti oli oikeasti melko valaiseva. Ei pelkästään noiden lauseiden takia, vaan sain aivan uuden näkökulman Turmion tarinaan. Tuli sellainen fiilis, että perkele, tästähän voi tullakin oikeasti jotain. Onni ja kepeä ilo kiplahteli sisällä, hymyilin.

Ja taas edistyin, jei!!!

Turmion edistystä.

Tänään ja eilen sain kirjotettua melkein neljä sivua suht valmista tavaraa. Aika makeeta!!! Ei ehkä kuulosta paljolta, mutta on se mulle jotain se :)

Kirjoitan nyt siis uusiksi joskus vuosi sitten rustailemaa "introa" Tohtori Turmiosta. Samalla rakennan ja jäsennän taustoja itselleni selvemmiksi ja hahmottelen kirkkaammaksi tarinan selkärankaa..

Oon huomannu, et itelle on melko valaisevaa kirjoittaa auki proosamaisesti mitä esimerkiksi jokin hahmo pitää sisällään. Jossain vaiheessa listasin hahmojen ominaisuuksia ranskalaisin viivoin, mut se ei itelläni oikein toiminut. Nyt saan paljon enemmän irti henkilöstä, jos kuvailen jonkin lyhyen stoorin kautta sen tuntemuksia ja vaikka ulkonäköä. Niistä muuten kerty yllättävän paljon tavaraa :D

Myös itselleni on helpompi hahmottaa tapahtumien taustoja kirjoittamalla ne proosaksi. Ne tuntuu itsestä tärkeiltä. Niiden pitää olla loogisia jatkumoja, sellaisia missä ei jää ihmettelemään motiiveja tai syitä/seurauksia. Häiritsee aika paljon jos huomaan jonkun tuollaisen epäkohdan. Helposti jumitan sellaisessa tunnin, pari. Päivän, viikon tai kuukauden. Ehkä välillä pitäs osata päästää irti :D

Pala sielua

Tässä tekstissä koitin aukaista itselleni miten Turmio saa otteen toisen sielusta ja vie tahtomattaan sieltä palan itselleen. Mitä tapahtuu kun pala sielua katoaa? Miten se vaikuttaa ihmiseen ja mitä Turmio tuntee kun toisen sisin ryöpsähtää sisään? Miten Turmio kokee asian kokonaisuudessaan?